maanantai 20. kesäkuuta 2016

Lasten kanssa lomalle - mitä pakata mukaan?

Me rakastetaan molemmat matkustelua. Halutaan nähdä ja kokea maailmaa ja eri kulttuureita. Kun lapsia on kuitenkin siunaantunut kaksi ja molemmat vielä aika pieniä, ei matkustelu tietenkään ole niin huikeaa ja hurjaa eikä tehdä mitään maailmanympärys-purjehdusmatkoja  (vaikka kyllähän niin VOI tehdä), vaan lapset otetaan mukaan ja matkustetaan heidän ehdoillaan. Lapset oppivat ihan hirveästi matkustelusta ja saavat myös niitä elämyksiä ja kokemuksia samoin kuin aikuisetkin. Meidän Himmukin jo harjoittelee kansainvälisyyttä huutelemalla "bai-baiiii!"...

Lapsiperhematkustelijoina olemme erittäin rakastuneita Kroatiaan sen puhtauden ja turvallisuuden vuoksi, lyhyttä kolmen tunnin suoralentoa unohtamatta!  Viime vuonna kävimme viikon reissun Kroatiaan ja viivyimme viisi päivää Baska Vodassa Makarskan rannikolla ja kaksi päivää Splitissä. Split on kuitenkin niin hieno ja moniulotteinen kaupunki että halusimme sinne uudestaan. Tällä kertaa olemmekin Splitissä koko viikon, tai ainakin sen ympäristössä. Olemme suunnitelleetkin jo muutamia päiväretkiä viikon varrelle...

Sää ei näytä huonolta vai mitä?!
30 asteen helle tuo kuitenkin omat haasteensa kun matkustellaan pienten lasten kanssa. Mitä vaatteita, varusteita ja voiteita pitäisi pakata mukaan? Itsehän en ole mikään konkari suinkaan tässä asiassa, joten jos vinkkejä löytyy, niitä saapi antaa!


 Empulla on oma laukkunsa, mä ja Himmu pakataan samaan ja mies omaan laukkuunsa.
Peruslinjalla ajattelin mennä ja yritän (!) pakata mahdollisimman vähän. Meidän loma-asunnossa on pyykinpesukone, ja Splitissä on hyvät kaupat joista saa kaikkea jos unohtaa jotain.

Tässä siis lista lapsiperheen matkalaukkuun:


-Laastari, kortisonivoide, bepanthen
-Atarax/aikuisten antihistamiini
-Precosa, aikuisille ja lapsille
-Pamol lapsille/Burana aikuisille
-D-vitamiini
-Kuumemittari
-Käsidesi

Jonkinlainen matka-apteekki on hyvä olla valmiiksi koottuna. Kroatiassa on kuitenkin hyvät valikoimat apteekissa jos tulee tarvetta. Yleisesti on suositeltavaa että jos vatsapöpö iskee, ostetaan paikallisia vatsalääkkeitä ->purevat paikalliseen vatsapöpöön. Toivotaan ettei tällä kertaa kuitenkaan tule tarvetta!

-Manduca
-Matkarattaat
-Hyönteissuoja
-Aurinkolippa
-Smoothiepusseja, myslipatukoita, muutama purkkiruoka
-Huppupyyhe
-Kosteuspyyhkeet
-Ruokalappu
-Vaippoja
-Pari harsoa
-Unilelu
-Vesipullo ja nokkamuki


Taaperon kanssa ei pysty matkustamaan kovin kevein kantamuksin. Onneksi vuosi vuodelta kuitenkin helpottaa ja tällä hetkellä on varmaan helponta pakata meidän Empun kassi :D Taaperolla lienee tärkeintä että on jo käsimatkatavaroissa kaikenlaista evästä valmiiksi. Kroatiassa on myös lasten valmisruokia ihan hienosti marketissa tarjolla. Tänä vuonna Himmukin voi syödä jo vapaammin kuin viimevuonna ollessaan 7 kk. Kroatiassa kaikki paikallinen ruoka on automaattisesti myös tuoreen lisäksi luomua.
Manduca on muuten aika ehdoton lentokentän vilinässä!
Entä mitä mieltä olette sellaisesta talutusrepusta? Hitti vai huti?

-Hatut, huvit
-Aurinkolasit
-Pieni käsilaukku
-Vaippakassi/Rantakassi
-Huppupyyhe Himmulle
 -UV-uimapuku
-Uimakengät
-Bikinit, uimahousut pojille
-Rantapyyhkeet

Katselin sellaisia rantatelttoja mutta en ajatellut nyt hommata sellaista. Se voi olla pienemmällä vauvalla ehkä kätevä, mutta meidän taapero on niin liikkuvaista sorttia että tuskin siellä teltassa pysyisi nököttämässä. Koitetaan etsiytyä varjon alle ja suojata vaattein auringolta. Uimakengät on Kroatiassa välttämättömät sillä vedessä on merisiilejä ja rannat ovat yleensä hiekan sijasta vähän suurempaa kiveä. Uimakenkiä myydään kuitenkin paikanpäällä huokeasti joten ostamme ne koko perheelle vasta sieltä, kuten rantapyyhkeetkin.

Pieni kylmälaukku + pari kylmäkallea
Viinipullonavaaja

Vähän juustoja ja kylmäsavukinkkua sekä hedelmiä rantapiknikille? Kyllä kiitos!

-Aurinkovoiteet + after sun/aloe vera-geeli
-Kynsisakset
-Hammasharjat + tahna
-Talkkia
-Minigrip-pusseja eri kokoja (pakkaamiseen yms.)
-Äidin meikit, voiteet (aurikosuoja kasvoille huom!)

 Aurinkovoiteiden käytöstä lapsilla puhutaan paljon eri puolilla, ja itsekin suhtaudun kriittisesti siihen mitä lasten iholle laitetaan. Olen kokeillut fysiologisia luomuvoiteitakin mutta tällä kertaa pakkaan mukaan tämän Nivean lasten aurinkovoiteen. Se on INCI-listaltaan turvallinen. (Voit tarkistaa oman kosmetiikkasi turvallisuuden asentamalla puhelimeen CosmEthics- sovelluksen joka myös suosittelee tarvittaessa parempaa vaihtoehtoa. ) After suniksi aion pakata Aloe Vera- geeliä. Meillä tulee mukaan myös Nivean aikuisten voide, mutta itse tykkään käyttää pelkkää kookosöljyä joten otan sitäkin pienemmässä putelissa. Se on niin monikäyttöinen muutenkin!

Lapsille:
-Sukkia
-Kalsareita/pikkuhousuja
-T-paitoja
-Shortseja/Mekkoja
-Pitkähihaisia (ohuita)
-Neuletakki/Huppari
-Sandaalit, kangaskengät
- Pitkät housut, leggingsejä
-Tuulitakit (onko tarpeellinen, mietin?)

Itselle:
-Maximekkoja pari
-Rantamekko
-Farkkushortsit
-T- paita, pari toppia
-Neuletakki
-Pitkät housut
-Tunikaa, leggingsejä, alusvaatteita
-Avokassukkia
-Varvassandaalit, ballerinat, loaferit (+vaihtopohjalliset)
-Sarong-huivi


Mukavia ja kevyitä vaatteita yritän ennenkaikkea pakata, sekä mukavia kenkiä koska käveltyä tulee varmasti paljon joka päivä. Korkkarit jäävät suosiolla kotiin vaikka paikalliset pitkäsääret taiteilevat niillä mukulakivikaduillakin sujuvasti. Suuri huivi on monikäyttöinen; mekkona rannalla, huiviksi hartioille, auringolta suojaamiseen yms.

Lentoliput
Matkavakuutus
Passit
Majoitusasiakirjat
Reittiohjeet
Kännykkä + laturi
Tablettitietokone
Paikallista valuuttaa
Visa
Kamera + sen tykötarpeet
Matkalompakko
Purkkaa


Nämä ja kaikista asiakirjoista kopiot käsimatkatavaroihin. Meillä on lentoliput ym. asiakirjat myös sähköpostissa tallennettuna.
Lasten kanssa matkustaessa myös tabletti on ihan kätevä viihdyttäjä.
Kroatia on turvallinen maa mutta ei siihen kannata kuitenkaan kaikessa tuudittautua. Mietinkin että vaha kunnon vyölaukku ei sittenkään ole huono keksintö! Vai olisiko kaulaan ripustettava rahapussi parempi vaihtoehto.... ;)